TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2007-2008 Eskil Piira Sukuseura ry keskittyy sääntöjensä mukaan toiminnassaan yhteishengen luomiseen sekä jäsentensä sekä sukuun kuuluvien keskuudessa. Vuonna 2009 järjestetään sukukokous ja sukujuhla. Eskil Piiran sukujuuria ja jälkeläisiä pyritään selvittämään sukututkimuksen avulla. Sukututkimuksessa otetaan huomioon myös äidin puoleiset haarat. Tietojen vaihtoa muiden sukujen ja sukututkijoiden kanssa jatketaan ja kehitetään aktiivisesti. Pyritään selvittämään myös Suomesta pois muuttaneet suvun jäsenet. Yhteistyötä, joka palvelee sukututkimusta tai muuta jäsenten hyväksi tapahtuvaa toimintaa, jatketaan ja tarpeen tullen laajennetaan myös toisten sukuseurojen kanssa. Yhteisiin projekteihin voidaan osallistua ja tehdään aktiivisia toimenpiteitä sukuseurojen ja sukujen yhteistyön lisäämiseksi. Sukututkimuksen siirtoa tietotekniikan avulla käsiteltäväksi jatketaan ja sukutaulujen tulostustoimintaa jatketaan, tarvittaessa myös kehitetään. Aktivoidaan sukuseuran jäsenhankintaa ja jatketaan edellisellä toimintakaudella aloitettua tiedotustoimintaa tekemällä jäsentiedotteet noin kaksi kertaa vuodessa ja kehittämällä internetissä kotisivujen palvelevuutta. Sukukirjan tekemistä valmistelee toimikunta tavoitteena kirjan painokuntoon saattaminen toimintakauden 2009-2011 aikana. Hallitus